Pirkko Valtanen , poliitikko
Etusivu
Olen...
Kirjoitukset
Kuvat
Kalenteri
Lähde mukaan!
Pirkon matkaan 2017

Vappu - työn juhla

Vappu, tuo munkin tuoksuinen ja siman huuruinen juhla on ovella. Vapulla on pitkät perinteet kevään aloittavana juhlana. Koko pohjoinen Suomi juhlii tänä vuonna varmaan koko viikon kun Kärpät voittivat mestaruuden. Onnea Kärpille!

Vappuna kansaa kokoontuu turuille ja toreille, kukin aatteilleen sopivan värisen lipun alle. Vappu on värikäs juhla. Olkaamme iloisia että saamme marssein, panderollein ja puhein juhlia työn päivää, meidän duunareiden omaa päivää. Antakaamme ”eespäin, eespäin”… raikua pitkin ja poikin. Sillä meillä on juhlimiseen mahdollisuus. Meitä ei panssarit jyrää ja koppalakit telje vuosiksi vankilaan mielipiteemme tai poliittisen suuntautumisemme vuoksi. Tämä on maailmalla valitettavan monen aktiivin todellisuutta. Osaammeko arvostaa demokratiaamme tarpeeksi – sitä sopii joskus miettiä? Mitä olisi jos ei olisi näin?

Ammattiyhdistysliike yhdistetään työn juhlaan niin kuin kuuluukin. Ay-liike on yksi pohjoismaisen hyvinvoinnin rakentajista. Asioista sovitaan kolmikannassa työnantaja -, työntekijäpuoli ja valtiovalta yhdessä. Kolmikantaa tulee kunnioittaa jatkossakin, se on demokratiaa. Kuulostaa oudolta muutamien tahojen kommentit siitä miten asiat tulisi sopia työpaikkakohtaisesti ja henkilötasolla. On siinä henkilöstöpäällikön oven takana jonolla mittaa jos ison työpaikan koko henkilöstö käy päällikön luona yksitellen sopimassa mm. palkka-asioistaan. No, toisaalta silloin olisi ”ota tai jätä” tilanne. Tarjous olisi monessa työpaikassa: ”Tule eurolla, tai joku muu tulee”. Mikään työelämän asia ei ole itsestään selvyys, kaikista on joku jossain sopinut.

Kaikille mukavaa ja itsekullekin sopivan riemukasta vappua ja muistetaanhan äänestää EU – vaaliessa. Seuraavan ohjelmakauden yksi suurista asioista on työelämän asiat. Muistetaanhan vielä sekin että juuri EU.sta tuli lakimuutos, jonka mukaan lomapäiviä ei kulu sairauden aikana. Siitäkin joku sopi, sekään ei tulla tupsahtanut itsestään. Härkätorilla tavataan!

Yhteystiedot:

Pirkko Valtanen
p.valtanen.valtanen (at) luukku.com
+358 403053233