Pirkko Valtanen , poliitikko
Etusivu
Olen...
Kirjoitukset
Kuvat
Kalenteri
Lähde mukaan!
Pirkon matkaan 2017

Sinä päätät, kuka nappia painaa

Maalisvaalit ovat ovella ja jos jonkin moista kansalaisen sydänystävää on ollut liikkeellä. On luvattu kaikkea mahdollista ja osin mahdotontakin. SAK:n tutkimuksen mukaan Kokoomus, joka presidentinvaaleissa ilmoittautui työväestön jaloksi ystäväksi, ei haluakaan nyt ottaa kantaa solidaariseen palkkapolitiikkaan. Katainen kumppaneineen teki aloitteen naisten palkkojen tasa-arvoistamisesta, mutta nähtävästi se ei ollut sittenkään niin raflaava asia, että se olisi kantanut Kokkarit veret seisauttavaan vaalivoittoon.

Oikeistopuolueiden kuherruskuukaudelta alkaa sängynpohja pettää kun palkansaajien vaalipaneelissa kaikki, myös Kokoomus - ja Keskusta – ehdokkaat olivat lakko-oikeuden säilyttämisen kannalla. Muuan kuukausi sitten tuntui siltä että koko maan kansantalouden kasvu on kiinni työväestön oikeudesta lakkoiluun. Oikeiston toimista alkaa pikkuhiljaa kuultaan läpi miellyttämisen halu. He kokeilevat, mikähän kansaan nyt purisi, toteutumisesta ja vastuunkannosta viis. Television vaalitentissä Kataisen mielestä pekkasrahat tulisi vaihtaa vapaaseen, hei haloo sitähän ne sopimuksen mukaan ovat sopimuksen alusta saakka olleetkin. Nooh, sattuuhan sitä... Taitaa olla Kataisen porukalla siimat sikin sokin. Sauli the Suurikin on värvätty apuun.

Eteläranta 10 uusi isäntä A Herlin on puhtia täynnä ja julistanut omat teesinsä Suomen työmarkkinoiden harmiksi. Työnantaja haluaa paikallisen sopimisen lisäämistä. Tarkoitetaankohan tällä palkkojen huomattavaa laskemista? Metallin mallissa riittää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia, siitä voi ottaa muutkin mallia. Työantajan mielestä Suomen kilpailukyky on kiinni joustamattomista työmarkkinoista. Olen asiasta eri mieltä. Meillä on käytössä monenlaisia joustomenetelmiä ja - malleja. Taitaa työnantaja haluta sitä joustoa palkan määrään eikä siihen mistä se muodostuu. Jos työehtosopimusten ” perälautamallista” luovuttaisiin niin se luo meille työmarkkinat, jossa duunaria viedään kun litran mittaa. Työnantaja olisi tällöin helppo kiristää työehtoja, kun työ uhkaa mennä alta.

Suomen politiikan myllyssä jauhaa aikansa elänyt populistiaate. Ollaan kaikkea vastaan, mutta ei itsekään tiedetä mitä pitäisi tehdä. Puolueen veroalekommentit ovat perusteettomia, koska menneellä hallituskaudella tehdyt veromuutokset olivat osa tulopoliittista kokonaisratkaisua. Asioita on helppo arvostella, mutta siltä menee pohja jos ei ole ehdottaa tilalle muuta ratkaisua. Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja, joilla voidaan nostaa kansalaisten ostovoimaa. Kaikilla ei mene hyvin vaikka Suomessa on tällä hetkellä rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Se ei jakaudu tasapuolisesti ja se ei sättimällä korjaannu. Jos valtikan saavat haltuunsa tahot, jotka eivät ole kypsiä tekemään ratkaisuja yhteiseksi hyväksi, niin meidän käy kalpaten. On helppoa arvostella, kun ei tarvitse kantaa vastuuta.

SAK:ta syytetään usein poliittisesta kannanotosta vasemmistopuolueiden hyväksi. Arvostellaan soppatykkitoimintaa ym. Asiahan on yksinkertaisuudessaan niin, että saklainen väki on juuri siellä turuilla ja toreilla. Äveriäs kansanosa hoitaa saman asian kabineteissa ja hienoissa saleissa. Duunareita ei vaaliseminaareissa juurikaan näy eikä käy, eri toten jos seminaarin sisäänpääsymaksu on 1500€ niin kuin se oli Niinistö/Vanhanen veljeksillä.

Ruotsalaiset menivät oikeiston halpaan. Oikeistoehdokkaat kertoivat ennen vaaleja mitä aikovat tehdä kunhan pääsevät vallankahvaan kiinni. Nyt haukotaan henkeä kun ”lupaukset” ovat alkaneet yksi toisensa jälkeen toteutua. Saa sitä nyt ruotsalaiset valittaa kun duunarin kukkarolla käy yksi toisensa jälkeen. Toivon hartaasti, että me suomalaiset olemme hieman valveutuneempia. Ei tähän työelämän myllerrykseen enää kaipaa mitään työreformeja eikä työttömyysturvan huononnuksia. Meidän tulee äänestää ehdokasta, jolla on työväen arvomaailma sydämessään. Vero ym. lupauksilla kikkaileminen ei kauas kanna. Kukaan meistä ei veroja rakasta, vaan sitä mitä me niillä saamme.

Kehotan äänestäjiä miettimään tarkkaan mitä asioita pitää tärkeänä ja kenelle äänensä luovuttavat. Ainoa oikea osoite äänellemme on demariehdokas. Vaaliohjelmamme on ainoa joka paneutuu arjen pyörityksen helpottamiseen ja yhteisen hyvän rakentamiseen. Jotkut kehottavat äänestämään itseään ja jatkut toiset äänestävät itselleen, mutta me Demarit äänestämme yhteiseksi hyväksi ja toinen toisistamme välittäen. Ei tätä Pohjoismaista hyvinvointimallia olisi esitellä ja maailman kehuja kerätä, jos me emme olisi sitä yhteistyössä rakentaneet.

Yhteystiedot:

Pirkko Valtanen
p.valtanen.valtanen (at) luukku.com
+358 403053233